Hiroyasu Tanayama                                   Paluu


Teksti: Seppojuhani Ruotsalainen, Ippon 3/1996


IPPON jatkaa tässä numerossa uutta artikkelisarjaansa, jossa tutustutaan Suomen judon korkeimman vyöarvon saavuttaneisiin senseihin. Artikkelisarjan nimi on Sensei-sarja ja tällä kertaa on vuorossa Hiroyasu Tanayama (6.Dan), 54, joka on koulutukseltaan insinööri ja humanististen tieteiden kandidaatti. Hiro on avioliitossa suomalaisen Katri -vaimonsa kanssa. Heillä on kolme poikaa, jotka koko Suomen judokansa tuntee: Juhani, Saku ja Tomi. Kaikilla musta vyö judossa ja kaikilla myös SM-kultaa jossakin sarjassa. Vanhin pojista Juhani on syntynyt Japanissa, muut ovat syntyneet Suomessa. Hiro on tällä hetkellä Japanin vientikaupan konsulttina ja tekee viikonloppuisin Hotelli Pitkä-Jussin vahtimestarin tehtäviä. Hiro on myös Kurikan aikuiskoulutuskeskuksessa vartiointikouluttajana. Hiro on palkittu Judoliiton kultaisella ansiomerkillä ja hän on asunut Suomessa vuodesta 1966 alkaen lukuunottamatta välillä Japanissa vietettyä paria vuotta. Kurikassa Hiro on perheineen asunut 20 vuotta. Niinpä hän on itseoikeutetusti myös Kurikan Seibukanin pidetty sensei.

1. Pitäisikö Suomessa soveltaa japanilaista judoa sellaisenaan vai kehitellä "omat judosäännöt"?

-Ensinnäkin sanoisin, että judo on professori Jigoro Kanon kehittämä ja tunnetaan Kodokan judona. Muut kuin Kodokan judon periaatteella toimivat judoa muistuttavat harjoitteet eivät ole judoa. Kodokan judolla on siis Jigoro Kanon kehittämät omat periaatteet. Eli meillä on judoperinne, joka pohjautuu koko maailmassa Kodokan judoon. Yksittäiset tekniikat tietysti kehittyvät ja täytyykin kehittyä, jotta kilpailuissa voitettaisiin. Mutta judon periaatteen tulisi säilyä, koska se on perinteisiin ja tiettyyn tekniikkaan sitoutunut. Jigoro Kano on itsekin opetellut judoa vaihe vaiheelta. Kanohan kehitti judoa mielellään koululiikuntaa varten. Hänelle oli liikuntakasvatuksen kehittäminen hyvin tärkeä asia.

-Siksi on todettava, että judo on opiskelua, ei pelkkä taistelulaji. En mielellään haluaisi erotella judoa kuntojudoksi, kilpajudoksi, nappulajudoksi ja niin edelleen. Judo on judoa sellaisenaan. Japanissa judoa arvostetaan budolajeista eniten, koska judoon sisältyy merkittävä kasvatuksellinen aspekti. Siksi ei tarvita "omia sääntöjä", koska ne ovat jo olemassa. Soveltaen jo kehitettyjä tekniikoita jokainen voi löytää judosta omat vahvuusalueensa.

-Judo ei ole kuvittelua, se pitää tehdä. Kun lapset esimerkiksi näkevät hienoja kilpailu-tekniikoita, he eivät osaa tehdä niitä matkimalla, vaan heidän täytyy kulkea pitkä tie oppiakseen itse tekemään vastaavat tekniikat. Siksi on tärkeätä oppia perustekniikat kunnolla ja satsata niihin. Jokaisella pitää olla eräänlainen hyvin opittu peruspesä, josta opitaan koko ajan uutta. Judossa ei esimerkiksi psyykkinen vahvuus kehity, jos aina voittaa. Joskus on hyvä hävitä ja huomata heikkoutensa. Se kasvattaa samalla henkisesti.

2. Mikä judossa on tärkeintä?

-Ensinnäkin judo on sosiaalinen laji, koska pitää aina ajatella vastustajaa ja harjoituskaveria. Jos uken ajatuksia ei ymmärrä, niin silloin ei itsekään kehity. Jos itse harjoittelee kunnolla, niin kaverista näkee käsien ja silmien kautta oman tasonsa. Voi jatkuvasti vertailla omaa kehitystään. Jos harjoittelee yksin peilin edessä, ei kehity, koska ei tiedä tasoaan. Siksi yhdessä harjoittelu on tärkeätä. Judossa ei ole koskaan valmis. Siinä pitää jatkuvasti opiskella ja tehdä jatkuvasti toisten ihmisten kanssa työtä. Minäkin opin jatkuvasti uusia asioita ja se judossa on hienoa.

3. Kuinka paljon judoa pitäisi kehittää yksinomaan huippu-urheilulliseen suuntaan?

-Yleensä huippu-urheilussa harjoitusmäärät ja fyysiset harjoitusominaisuudet ovat samat kaikissa lajeissa huipputasolla, koska valmennustietous on suurta. Judo on kuitenkin kaksintaistelulaji. Voitto on usein henkisestä otteesta kiinni. Se on erittäin tärkeätä. Kuinka se kehittyy, se on jokaiselle ominaista. Esimerkiksi Japanin maajoukkueen harjoituksissa monet saivat heittää Yamasitaa. Mutta kilpailuissa ei kukaan saanut heitettyä häntä. Yamasita kertoi minulle, että kun hän meni tatamille, hän katsoi aina suoraan silmiin. Jos vastustaja ei uskaltanut katsoa silmiin, vaan katse hävisi, niin peli oli selvä.

-Seuroissa pitäisi olla laajaa judoa, koska seuroissa ei riitä opettajakapasiteetti erityisopetukseen. Samoin pitäisi itsensä judon opetus olla laajaa ja lapsille hauskaa, koska siitä lähtee kasvamaan kiinnostus lajiin. Huippu-urheilu ei sovellu kaikille, koska judo on kova laji ja huipulla tosi kovaa. Monilla perheillä on lastensa suhteen liian laaja harrastus-pyrkimys. Selvästi näkee, että harrastuksia on liikaa eikä näin ollen pääse kehittymään myöskään judossa. Kannattaisi sitoutua siihen lajiin ensisijaisesti, joihin lapsilla on kykyjä. Vahvimman lajin kautta voi sitten harrastaa muutakin ja näin saa tyydytyksen edes yhdestä lajista.

4. Mitä olet itse saanut judolta?

-Olen saanut paljon ystäviä, todella hyviä ystäviä olen saanut judon kautta. Harrastuksen täytyisi olla sellainen, ettei tarvitse olla yksinään. Tietysti sekin on valinta. Jos ihminen viihtyy paremmin yksin, niin silloin judo ei sovi, koska judo on hyvin sosiaalinen laji. Minulle se sopii. Judogi päällä unohtuu kaikki muu. Ja se on ollut todella hyvä, että on voinut poikien kanssa harrastaa samaa lajia. Isälle se on tärkeä kokemus, että on voinut olla poikien kanssa tekemässä samoja asioita.

5. Sensein neuvo?

-Toimikaa judon puolesta ja edistäkää lajia monipuolisesti. Sensein pitää omalla esimerkillään näyttää tietä muille, vaikka juoksupoikanakin. Kunniaa ei tarvitse hakea, se tulee omien tekojen kautta. Myös sensein kunnia tulee omien tekojen kautta.

Teksti:
Seppojuhani Ruotsalainen

Ippon 3/1996