Reijo Ojala                                              Paluu


Teksti: Seppojuhani Ruotsalainen, Ippon 6/1997


Tällä kertaa Sensei-sarjan vieraana on aito turkulainen judoka. Hän on Reijo Ojala (5.Dan), ammatiltaan laivanrakennusteknikko. Reppa on nyt sopivassa iässä: viiskytä on täynnä ja turkulaisella Budokwain jäsenellä on vaimo, 3 lasta ja koira. Lapset ovat jo maailmalla.

Reijon judo alkoi syksyllä 1963 silloisen Turun Judoseuran alkeiskurssilla. Opettajana oli mm. Kaj Lindberg. Reijo pelasi noihin aikoihin myös jääkiekkoa. Lehdessä kirjoitettiin judosta.

-Ajattelin mennä mukaan, että oppisin muutaman tempun. Ajattelin, että se olisi helppoa, mutta ei se niin helppoa ollutkaan miltä näytti, muistelee Reijo.

-Kävin aika paljon treenaamassa, vaikka pelasin siinä sivussa lätkääkin. Keväällä vuonna -64 Max Jensenin piti tulla pitämään kurssia, mutta hän ei tullut. Sen sijaan tuli Pertti Pimiä. Hän on taitava judoka ja lisäksi osasi innostaa meidät niin hyvin, että pelaaminen Suomi-Pojissa jäi sitten ja siirryin kokonaan judoon.

Reijon kilpailumenestys oli melkoinen: 1960-70 luvun vaihteessa tuli -93 kiloisissa kahdesti SM-kultaa, kahdesti SM-hopeaa ja kolmasti SM-pronssia. Myös PM-kisoissa tuli hopeaa. Suomalaiset judokilpailut olivat silloin pääosin SM-sarjaotteluja seuroittain.

-Se oli siitä hyvä matsimuoto, että se piti mukana sellaisia vanhoja kilpailijoita, jotka eivät ehkä muuten olisi olleet mukana. Judo on henkilökohtainen laji, jossa pitää olla takana hyvä seura ja hyvä tiimi jotta harjoittelu olisi tehokasta ja mielekästä.

Reijo on ollut Dan -kollegion hallituksen jäsenenä 17 vuotta. Nyt Reijo on juuri valittu Dan-kollegion uudeksi puheenjohtajaksi.

-Kun olin hallituksessa, tehtiin vyöarvojärjestelmään uudistuksia. Laitoimme paperille ne vaatimukset, joiden pohjalta voi edetä. Se oli selvä parannus. Dan-kollegion toiminta on mennyt vuosien aikana eteenpäin. Vyöarvojärjestelmä oli aikoinaan sellainen, että korotuksia myönneltiin enemmän näppituntumalla, kun ei ollut selviä sääntöjä. Tämän hetken keskustelun aihe voisi mielestäni olla se, että voiko sellainen henkilö saada vyökorotuksen, joka ei ole kilpaillut. Ikääntyvien judokoiden kohdalla ei voi olla niin, etteikö hän voisi edetä uuteen vyöhön ilman kilpailupisteitä, jos hän muuten osallistuu aktiivisti judotoimintaan edistäen sitä, nimenomaan tatamilla samalla kehittäen itseään.

-Vyöjärjestelmä on erittäin nerokas järjestelmä. Se on selkeä tavoitejärjestelmä ja motivoi harjoittelua eteenpäin. Meillä täytyy olla silmää ja sydäntä ratkaista asiat siten, että kaikilla judon harrastajilla on samanlaiset mahdollisuudet edetä. Täytyy muistaa, että värillisiäkin vöitä voi suorittaa ilman kilpailupisteitä, jos hallitsee lajin tekniikan. Mustan vyön kohdalla täytyy olla samat mahdollisuudet. Dan-kollegiohan on autoritäärinen järjestö, joka ratkaisee sen, ketkä valitaan dan-kokeeseen.

-Hakijoiden täytyy luottaa siihen, että kollegion hallitukseen on valittu on niin fiksua porukkaa, että he osaavat päättää oikein ja näihin päätöksiin pitää tyytyä. Valitusoikeutta ei ole ja kielteisessä tapauksessa voi tiedustella mitä osa-alueita pitäisi parantaa. Näin se on ja pitää olla, muuten koko vyöjärjestelmä menettäisi ansaitsemansa arvostuksen, sanoo Reijo, jonka oma vyöarvokehitys on pääpiirteittäin seuraava: keltainen vyö 1964, 1.Dan 1968, 5.Dan 1996.

-Aina on muistettava että vyötä ei voi saada, se pitää ansaita.

Sitten keskustelemme Kodokanin jäsenyydestä.

-Minun mielestäni Kodokaniin kuuluminen on antanut jonkinlaista statusta suomalaisille daneille. Tietysti meidän oma Dan-kollegio pystyy myöntämään vöitä, mutta korkeammat dan-arvot on edelleen hyväksytettävä Kodokanissa. Kyllä minä olen edelleen sitä mieltä, että meillä tulee olla Kodokanin jäsenyys, vaikka se maksaakin vähän. Uskon, että jokainen dan-arvon saanut arvostaa Kodokanissa kirjoitettua diplomia enemmän kuin pelkästään Suomesta tai muualta saatua diplomia.

Entä judon valmennuksesta?

-Minäkin olen valmentanut, olen tehnyt sitä oikeastaan koko ajan. Mietityttää ne kaverit, jotka lopettavat kilpailemisen ja katoavat jonnekin. Se on melkoinen menetys suomalaiselle judolle. Heidät pitäisi saada takaisin judon pariin. Minua askarruttaa paljon esimerkiksi Judoliiton koulutustoiminta .Mielestäni jotkut perusasiat ovat täysin unohtuneet. Koulutus on hyvin pitkälle sitä, että mietitään fyysisen harjoittelun kannalta koko valmennustoimintaa. Kuitenkin pitäisi harjoitella omaa perustekniikkaa ja perusjudoa. Kilpailuissa sen huomaa, että kavereilta loppuu taidot kesken. Siis tekniikka hajoaa, kun perusjudo ei ole kunnossa, turvaudutaan kaikenlaisiin ihmeotteisiin, ja etenkin kun on riittävän väsynyt matsista ei tule mitään.

-Kisoissakin on siis kaikkein tärkeintä perusteiden hallitseminen ja omien judotaitojen osaaminen. Nyt tarvittaisiin kipeästi sellaisia valmentajia, joilla olisi riittävästi judotaustaa ja vahva tekninen osaaminen. Tämä tosin vaatisi kilpailijoilta nöyrtymistä, että he aina uudelleen palautuisivat kokeneen judokan ohjaksessa judon perusasioihin. Kokeneet jalkapallovalmentajat sanovat, että jokaisessa harjoituksessa pitäisi olla pallo mukana, myös judokan harjoitteissa pitäisi olla aina judo mukana. Lajiharjoituksia meidän judokoilla on muutenkin liian vähän. Jos siitä ajasta käytetään vielä osa johonkin kuntopiiriharjoitteluun niin judoharjoitukseen jää vieläkin vähemmän aikaa. Tässä perusjudo asiassa voisi judoliitto tehdä paljon ja dan-kollegiokin avustaa, sanoo Reijo.

-Aina kun judoka harjoittelee perustekniikkaa, hänen tulisi harjoitella myös niillä otteilla, jolla hän aikoo kilpailla. Nyt näkee, että kaveri tekee salilla perusotteilla uchikomia, käyttää randorissa hieman muunneltuja otteita ja kisassa hänellä on jo aivan erilaiset kahvat.

-Monta kertaa kuulee kaverin sanovan hävityn matsin jälkeen, että vastustaja oli liian voimakas tai oma kunto ei riittänyt, pitääpä ostaa lenkkitossut. Kuitenkaan lajiin välittömästi sopivaa peruskuntoa ei judoka välttämättä saavuta lenkkeilemällä. Jos judoharjoittelu on kohdallaan, ja sitä on riittävästi, niin sitä kautta saa kyllä voimaa ja kestävyyttä. Niitä voi ja tietenkin pitääkin täydentää muilla harjoitteilla, mutta perusjudotaidot täytyy hankkia ensin.

Mitä suurelle massalle, jotta judon kiinnostavuus säilyisi?

-Judo tarjoaa tietysti paljon asioita, joita on monissa muissakin liikuntalajeissa. Judo ainakin tarjoaa erikoisuutena itsepuolustustaitoja. Toinen asia on vyöarvojärjestys, jolla voi osoittaa oman edistymisensä. Judoliitto on tehnyt uuden esitteen, jossa varsin hienosti mainitaan judoharjoittelijan mahdollisuus edetä valkoisesta vyöstä mustaan vyöhön. Vyö ei tietysti saa olla automaatio, mutta mahdollisuus täytyy olla.

-Kun joku tulee peruskurssille, niin hän nopeasti huomaa kurssin tason. Siksi Judoliitolla olisi tässäkin tekemistä, että judo-opetuksen taso olisi seuroissa korkea. Nykyisin on tarjolla varsin monenlaisia itsepuolustuslajeja. Monet näistä lajeista ovat fyysiseltä rasittavuustasoltaan huomattavasti alle judoharjoituksen tason, niissä on helpompi sinnitellä mukana. Nykyään ihmiset ovat tottuneet niin paljon kevyempään elämään. Myös judossa pitäisi, etenkin massoja kosiskeltaessa, siirtyä pehmeämpään, enemmän taitoon tähtäävään opetustapaan. Siis ei kaikkia mehuja ulos heti ensimmäisen puolen tunnin aikana, vaan hiljalleen siten että kun harjoitukset päättyvät on olo hyvä mutta rasittunut. Vielä lisäksi vetäjien pitäisi enemmän keskittyä siihen että harjoituksissa olisi kaikilla hauskaa. Ikävään, ylirasittavaan puurtamiseen tuskin kukaan haluaa pistää aikaansa.

Teksti: Seppojuhani Ruotsalainen

Ippon 6/1997