Seppo Myllylä                                          Paluu


Teksti: Seppojuhani Ruotsalainen, Ippon 5/1996


1. Pitäisikö Suomessa soveltaa japanilaista judoa sellaisenaan vai kehitellä ns. "omat judosäännöt"?

-Mä olen ollut sellaisessa vaiheessa, kun mä aloitin judon, että japanilaiset oli ikäänkuin jumalia. Valmentajat kyseli silloin, että kukas sulle tulee keräilyihin? Silloin oli vähän semmoista asennetta, että jos japanilainen sattui vastaan, niin peli oli ikäänkuin selvä jo ennen ottelua. Jotkut antautuivat liian helpolla. Pelkkä japanilaisuus riitti otteluvoittoon. Nyt on tahti muuttunut. Meillä on jo omat euroopanmestarit, joten melkoinen läpimurto on ollut. Mä muistan sellaisenkin lentomatkan, kun tultiin EM-kisoista ja turpaan oli tullut, niin joku tavallinen turisti luki lentokoneessa ääneen lehteä ja totesi, että Suomessa on kaksi lajia, joissa ei koskaan voi tulla arvokisamitalia. Toinen on judo ja toinen on jääkiekko. Nythän sitten on tullut arvokisamitaleita molemmissa lajeissa. Tottakai meidän maassa pitää harjoitella sillä tavalla, mikä on meidän maassa ominaista ja meille luonteenomaista. Meidän ei kannata apinoida japanilaisia esimerkiksi harjoitusajoissa. Hehän menevät salille alkuillasta ja he harjoittelevat 3,5 tuntia kerrallaan. Meillä ei judomenestys voi perustua samoihin asioihin kuin Japanissa. Siellä on paljon massaa. Siellä pystytään massasta seulomaan tasapainoiset matsaajat ja heitä löytyy riittävästi. Meillä joudutaan muilla harjoitteella hakemaan samat taidot. Olen sitä mieltä, että meidän kannattaa kehittää omaa judoa koko ajan. Aivan niinkuin olemme tehneet tähänkin asti. Vaikutteita kannattaa kyllä ottaa joka puolelta, mutta mikään ei ole "jipii" eli ikäänkuin tää on tie, totuus ja elämä.

2. Mikä judossa on tärkeintä?

-Oman itsensä voittaminen. Joka kerran kun sinä menet matsiin, sinun on voitettava itsesi. Vastassa voi olla olympiavoittaja tai maailmanmestari. Sama voi olla Japanissa, kun salilla on 100 jätkää ja kaikki haluu otella just sun kanssa koviten. Ja se on judossa tärkeintä, että voittaa tällaisissa tilanteissa itsensä.

3. Kuinka paljon judoa pitäisi kehittää yksinomaani huippu-urheilulliseen suuntaan?

-Ihan turha puhua, että nostetaan harrastajamäärää, jos ei ole huippuja. Voi tietysti puhua, mutta porukkaa ei tule mukaan. Jos lajissa on mukana maailmanmestari, niin on ihan selvää, että jengiä tulee mukaan. Täällä oli kaukalot pullollaan viime vuonna, kun Suomi voitti jääkiekon MM-kultaa. Pidän erittäin tärkeänä esimerkiksi omalla kohdallani, että jatkan oman seurani valmentajana parikymmentä vuotta kestäneen kilpailuputken jälkeen. Se on tosi hauskaa. Olisi erinomaisen tärkeätä, että korkeat danit kävisivät omien seurojensa treeneissä jakamassa oppia.

4. Mitä olet itse saanut judolta?

-Mähän olen saanut tosi paljon. Aloitin judon 5-vuotiaana, kun velipoika opetti mua kotona. Virallisesti aloitin 10-vuotiaana. Silloin menin kurssille. Se on niin pitkä juttu, että siitä voisi kirjoittaa kirjan. Sanotaan nyt niin, että joka päivä tulee uusia asioita vastaan. Vaikka nyt ei enää pysty omaksumaan uutta tekniikkaa, niin jotain aina löytyy. Ensinnäkin oma kilpailu-ura ja siellä ne huippuhetket. Toinen on valmentajana ja siitä saatu palaute. Kolmas on kun touhuaa lasten kanssa ja näkee niiden menestyksen ja ilon. Vaikka tää on viimeisimpänä mielessä, niin se on kuitenkin kaikkein rikastuttavan kokemus.

5. Sensein neuvo?

-Tää on vaikee kysymys, koska mä oon aina neuvonu, että mikään tässä lajissa ei ole välttämättä juuri "niin kuin joku guru sanoo". Se nimittäin menee niin, että ensin tulee Yamasita ja neuvoo, sitten tulee Geesinki ja neuvoo, sitten tulee Van der Valle ja neuvoo. Ja kaikilla on kuuppa sekaisin. Pitäisi ajatella itsekin ja uskoa itseensä. Ja parempi on tehdä kuin neuvoa.

Teksti:
Seppojuhani Ruotsalainen

Ippon 5/1996