Timo Harju                                    Paluu

 


Teksti: Raimo Vaskelainen, Ippon 4/1997

Timo Harju 3.d, 60 vuotta

Karjalan kannaksella uudella kirkolla syntynyt Timo Harju vietti nuoruutensa Ähtärissä, jossa aloitetusta painiharrastuksesta tuli hyvä pohja myöhemmälle judouralle. Timo on ollut perustamassa Kajaanin Judokerhoa ja Vaalan Karhun judojaostoa vuosina 1967-1969. Lisäksi hän on toiminut Imatran Sukoshin ja Kuopion Sakuran puheenjohtajana yhteensä 12 vuotta. Sakurassa hän on tehnyt myös mittavan uran nuorten kilpailijoiden valmentajana.

Oman kilpailu-uran paras saavutus on vuonna 1971 SM-pronssi sarjassa -75 kg, jossa häviö ainoastaan Simo Akreniukselle. Judoliiton hallituksessa hän toimi vuosina 1970-1985, josta varapuheenjohtajana vuosina 1974-1975 ja puheenjohtajana vuosina 1975-1983 - liian kauan, kuten hän ykskantaan toteaa.

Tuomarina hän on toiminut vuodesta 1971 lähtien kaikilla tasoilla ja viimeksi Itä-Suomen alueen tuomarikouluttajana ja vuodesta 1997 tuomarivaliokunnan jäsenenä. Baltia-projektia hän on vetänyt vuoden 1996 maaliskuusta lähtien.

Siviilissä Timo on koulutukseltaan metsätalousinsinööri ja toiminut viimeksi UPM-Kymmene Oy:n alue-esimiehenä. Nyttemmin omien sanojensa mukaan: "lopetettuaan työnteon kannattamattomana", hän voi paremmin keskittyä harrastuksiinsa, joista ystävät muistavat mm. metsästyksen ja esim. Omar Khaijamin runot.

Onnea Timolle koko judoväen puolesta!